Kuulimme, että eräiden tuttaviemme luona oli vierailemassa nuori karjalankarhukoiratyttö. Lähdimmekin heti lumituiskusta huolimatta tervehtimään häntä.

Hän osoittautuikin erittäin kiltiksi ja ystävälliseksi neitokaiseksi, ja kertoi olevansa Kira nimeltään.

Mietin, että uskaltakohan tällainen pienehkö koira tosiaanki haukkua karhua.

Kiipesimme puutarhapöydälle hieman juttelemaan. Kira kertoi haukkunensa isännälleen jo syksyn aikana yhden hirven, ja saaneensa kuvitteelliset sarvet jo päähänsä siitä arvomerkkinä.

Tai ehkä ne voisivat olla hänellä selässä, jotta jaksaisi paremmin kantaa.

Kira kehui, että kyllä minustakin voisi tulla hirven haukkuja, kun kuuli minun haukahtavan muutaman kerran.

Ehkä minäkin saisin hirvensarvikruunun sitten päähäni.

Eetu jäi vielä juttelemaan Kiran kanssa, kun minä lähdin vilkaisemaan, näkyisikö tässä pihamaalla yhtään hirveä.

Muistan nähneeni sellaisen joskus jossain pellolla hyvin kaukaa.

Eetu kyseli, että ovatko karjalankarhukoirat todellakin kehitetty karhuja varten.

Kira kertoi kuitenkin nähneensä karhuja vain televisiossa kuten mekin. Parempi niistä on varmaanki pysytellä hieman kauempana