Pian alkoi vuoremme huippu ulottua jo puiden latvusten korkeudelle.
Nyt isäntä sieppasi alas tultaessa minut kyytiin ja huristelimme matkan ahkiolla.
Tulipahan testattua mäkikin samalla. Hyvin se luisti!
Vielä yksi pienempi kuorma tasotteluja varten, ja sitten saa riittää.
Isännän estelyistä huolimatta tahdoin näyttää, miten ahkio tulee vieläkin joutuimmin alas.
Likka-äiskäkin sai siivet selkäänsä, kun ahkio hujahti jalkojen ohi.
Lumivuorestamme tuli osittan niin jyrkkä ja korkea, jotta piti laittaa rinteeseen 5 m:n tikkaat nousun helpottamiseksi.
Illan pimetessä sytytimme vuorenharjalle merkkivalot, jotteivät lentokoneet tai yölinnut törmää siihen.
Minä istuin myös siellä silmät loistaen jonkin aikaa vahdissa, ennen nukkumaan menoa, ja tunsin saavuttaneeni jotain todella mahtavaa ja ainutlaatuista.
Kommentit