Kuv. Minna Lappi
Eräänä päivänä kun isäntä oli häipynyt omille teilleen ilman meitä, ja viipynyt jo melkein puoli tuntia, hälyytimme saksanpaimenkoiraystävämme Tarmon paikalle. Kaikkihan tuntevat tämän rodun eräänä kaikkein palvelualttiimpana ja monipuolisimpana palveluskoirana.
Kerroimme hänelle isäntämme katoamisesta, koska tiesimme hänen harrastuksiinsa kuuluvan kaiken muun lisäksi ihmisten jäljestämisen. Tarmo oli heti valmiina auttamaan.
Talon takaa hän löysikin melko pian tuoreen isännän kengän painauman.
Nyt oltiin selvästi oikeilla jäljillä.
Kuljimme erään niityn poikki.
Sitten menimme metsään.
Meillä oli täysi työ pysytellä Tarmon perässä.
"Hei pojat, tulkaa tänne!"
Täällähän se isäntä toden totta istuskelikin kaikessa rauhassa jäisiä puolukoita syömässä. Hän ihmetteli kovin, että miten me tänne oikein tupsahdimme.
Toisaalta hän oli selvästi ilahtunut, että ei tarvinnut täällä yksikseen olla, vaikka toki hänellä oli ollut tarkoitus lähteä vielä meidänkin kanssa jonkinlaiselle retkelle hieman myöhemmin.
Kommentit