Siellä Merenkurkussa eräällä vaellusreitillä onnistuivat houkuttelemaan minutkin kiipeämään erääseen lintutorniin. Se oli hieman vahinko, kun en tiennyt, mikä tuo jättimäinen Suolasiroitin eli Saltkaret oikein oli rakennelmiaan.
Sinne kiivettiin tällaisia omituisia verkkokäytäväportaita, joita oli kaikkiaan pitkälti toista sataa. En ole aivan varma lukumäärästä, kun hieman menin laskuissa sekaisin. Ympärillä oli harvat lautaseinät, joista näkyi pelottavasti läpi, mutta minäpä vain uskalsin kiivetä huipulle saakka.
Sieltä yli 20 metrin korkeudelta oli mahtavat näköalat ympäristöön, ja kait sieltä näkyi ainakin kiikarilla paljon lintujakin.
Kyllä minäkin kurkistin hieman lautojen välistä, ja päätä huimasi, sillä en ole koskaan aikaisemmin ollut näin korkeassa rakennelmassa.
Mepä saatiin Likka-äiskänkin kanssa nimemmä siellä olevaan vihkoon, josta voitte käydä tarkistamassa, että tämä juttu on totta.
Vähän piti vielä kerätä rohkeutta ja voimia laskeutumista varten.
Sitten oli vihdoinkin tämä urotekoni onnellisesti loppuun suoritettuna. Nyt voin kehua, että olen käynyt melkoisessa pilvenpiirtäjässä.
Se lintujen katselu minulta siellä tornissa kyllä unohtui, mutta onneksi näimme ennen autolle menoa tällaisen hauskannäköisen mustakurkku-uikun hautomassa pesällään.
Kommentit