Tv-uutisissa oli juttua Ohtakarin mahtavista jääröykkiöistä, jotka olivat muodostuneet yhden yön myrskyssä yli 10 metriä korkeiksi, ja olivat ainakin 40 vuoteen korkeimmat näin lähellä mannerta. Eilen me ajelimme sitten reilut 100 kilometriä niitä ihmettelemään. Ensin katselimme niitä auton luota.
Toki lähemmäksikin piti päästä.
Mistähän sinne pääsee?
Jäätä myöten näyttivät muutkin menevän.
Pääsiäisenä täällä oli ollut suoranainen kansainvaellus eli tuhansia ihmisiä. Nyt oli aivan sopivasti.
Isäntä kiipesi Eetun kanssa eräälle jäävuorista. Minä jäin mieluummin odottelemaan emännän kanssa.
Sitten Eetu toi isäntää alas liukasta rinnettä.
He päättivät käydä vielä toisellakin huipulla.
Sieltä oli kuulemma mahtavat näköalat.
Onneksi pääsivät turvallisesti alaskin.
Sitten päätimme käydä viel tuolla tutussa Ohtakarin saaressa.
Siellä oli jo niin kesäistä, että perhoset lentelivät.
Rannassa oli kuitenki sielläkin noita jääröykkiöitä.
Lähes yhtä korkeita nämäkin olivat.
Nyt tyydyttiin kuitenkin ihailemaan näitä emännän kanssa täältä alhaalta. Isäntä taisi kiivetä yksin yläilmoihin.
Kylläpä aurinkokin paistoi lämpimästi näihin turkoosilta hohtaviin jäälohkareisiin.
Löysimmehän me sieltä tällaisenkin tutun mökin, jossa olemme joskus matkoillamme majailleet. Olisipa ollut kiva jäädä tänne pitempäänkin, mutta nyt oli kuitenkin palattava takaisin kotiin illaksi.
Kommentit