Perjantaina ajoimme heti Raaheen syntymäkotiini. Siellä minulle esiteltiin uusimmat sukulaiseni.


Minä olen kuulemma näiden pikkuisten iso-eno.Minä olen kuulemma näiden pikkuisten iso-eno.
Voi ei, mitähän tarpeeksi viisasta minä osaisin noille sanoa? Aivan silmissä sumeni jännityksestä tämä tuikitärkeä tilanne.

Sitten minut nostettiin niiden keskelle pentuaitaukseen.

Likka-äiskä huuteli aidan takaa, että siellä minäkin olin viettänyt ensimmäiset viikkoni, ja kehoitti olemaan vaan aivan rennosti.

Mutta näyttipä äiskääkin hieman hirvittävän kun joutui lapsenlapsenlapsiensa piirittämäksi ensimmäistä kertaa.

Isäntäkin nostettiin jossain välissä sinne pentujen keskelle...tai en nyt ole aivan varma, menikö se sinne aivan vapaaehtoisesti.

Verkon läpi niitä oli kuitenkin ainakin näin aluksi kivempi seurata.

Oikeastaan ne olivat aika herttaisia anakin nukkuessaan, mutta pian seurasi sukupotrettien otto. Se olikin sitten luku sinänsä. Tahdotteko nähdä?