Aitamme taakse ilmestyi hyvin vaikuttavan näköinen iso kaveri. Aloimme heti utelemaan, mikä hän oli miehiään.
Tämä mahtava poika esittäytyi Bassoksi ja kertoi olevansa amerikanakita, mikä polveutuu Japanin kansallisrodusta akitasta. Rotu on kuulemma hyvin vanha ja alunperin heitä on käytetty suurriistan kuten esimerkiksi karhujen metsästykseen, sekä taistelukoirina.
"Olet sinä kyllä aika iso ja varmastikin tosi rohkea."
"Vaikka kyllä mekin aika hyviä vahtikoiria olemme."
Näytin Bassolle, kuinka mahtavat hampaat minulla on.
Eetukin esitteli omiaan, ja Basso tuumasi, että ehkä noita ainakin myyrät ja hiiret pelkäävät.
Bassokin hieman nolona tunnusti, että eihän hänkään kyllä mikään sotaurho ole vaan lempeä lapsenvahti.
Hänellä olikin mukanaan pieni Jade-tyttö, jota hän kertoi uskollisesti pitävänsä silmällä.
"Voisitte tekin pojat hieman kokeilla näitä hommia, jos luovutan tytön hetkeksi teidän hoitoonne."
Päättelimme lapsenvahdin homman olevan aivan helppoa ja kivaa puuhaa ja otimme tarjouksen mielellämme vastaan. Kyllähän me nyt yhden pikkutytön kanssa toimeen tulemme.
Voi ei, lapsi alkoi itkemään, ja Eetu yritteli häntä parhaansa mukaan lohdutella.
"Onkohan hänellä nälkä tai vessahätä? Miten ihmeessä me nyt sellaiset asiat hoidamme?" Ei tämä tainnutkaan olla niin helppoa.
Onneksi Basso tuli noutamaan suojattinsa, kun oli jäänyt lähettyville odottelemaan. Nyt mekin ymmärsimme, että hänellä oli hyvin tärkeä työ ja suunnaton vastuu.
Kommentit