Oishan se tosiaanki ollut mahtavaa nähdä ne tähdenlennot, kun noita avaruuskiviä satoi pihallemme, mutta eilen näin ja haistoin jotain miltei yhtä hienoa maastolenkillämme.
Löysin nimittäin rannasta melkoisen läntin todellisia jättikanttarelleja.
Emäntäkin hieraisi monta kertaa silmiään ja nipisteli itseään varmistaakseen, etteivät nuo olleet unta tai muita kangastuksia, mutta uskoa senkin lopulta täytyi.
Jäimme sitten Likka-äiskän kanssa niitä vahtimaan, kun emäntä juoksi hakemaan sienikoria.
Noita jättimäisiä herkkuja löytyi vielä lisää risujen ja pudonneiden lehtien alta.
Likka-äiskäkin kehaisi sientenetsintätaitoani, ja sanoi olevansa tosi ylpeä pojastaan.
Kyllä siinä vakistenkin tunsi itsensä taas suureksi sankariksi ja kuono nousi hieman enemmän taivasta kohti.
Kommentit