Poikkesimme vaihteeksi Mikonkarin nokalla katselemassa tätä viileä heinäkuista merisäätä.
Eetu haki tietenkin tapansa mukaan isännälle kepin veteen heitettäväksi.
Sinne se sitten hyökkäsi kokeilematta veden lämpötilaa.
Sitten heittopyyntö taas toistui.
Päätin minäkin uskaltautua hieman rantavesille.
Eetua ei kyllä veden syvyys lainkaan arveluta.
Jälleen tuli anova katse.
No nyt se kasteli minutkin ohimennen.
Parempi varmaankin siirtyä rannalle turvaan, ennen kuin Eetu palaa.
Ei sille pojalle kyllä mikään näytä riittävän.
Voi mahdotonta tuota vauhtia!
Nautintonsa ne on itse kullakin!
Kommentit