Ehkä huomasittekin jo, että olen taas innostunut juoksemaan myös keppien perässä, tai Mirohan sen onneksi muistutti taas mieleeni.
Samalla saan Likka-äiskäänkin kivasti vipinää, kun se yrittää juosta kintereilläni, sillä äiskähän on hieman keppihullu ja meinaa joskus käydä liiankin kuumana näiden kalikoiden kanssa.
Onneksi päivätkin ovat pidentyneet, jotta isäntä ehtii heitellä niitä töiden jälkeen valoisuuden jatkuessa.
Ei myöskään kepin koolla ole väliä. Isot kepit löytyvät paremmin myös lumihangesta.
Välillä isäntä intoutuu harjoittelemaan keihään heittoa, ja äiskääkin aivan naurattaa, kun minä toimin siinäkin apupoikana ja kannan heittovälineet takaisin.
Onneksi heitettävää myös riittää. Siitä on isäntä pitänyt huolen, kun tilasi meille tällaisen valtavan keppikasan. Ja huomaatteko, mitä hän oli ottanut myös huomioon keppien väriä valitessaan.
Nehän ovat turkkini kanssa sävysävyyn, joten voin pujahtaa tänne koloon, ja maastoutua kenenkään huomaamatta.
Vaan ehkä tuolla isännällä oli muutakin mielessään näiden suhteen, kun virittelee tuollaista rakennelmaa. Mitä arvelette?
Kommentit