Kun kävimme tässä yhtenä päivänä Muhoksella Häntä ja Panta nimisellä koirien harjoitushallilla, tapasimme siellä kaksi englanninspringerspanielia treenaamassa agilityä. He olivat nimeltään Esther ja Emil, ja tosi kivoja kavereita.
Eetu tuijotti hetken Estheriä silmiin.
"Apua Pietu, minua pyörryttää!"
Mikä tuolle Eetulle nyt tuli?
Nyt se makaa matolla tajuttomana selällään.
Eikö kukaan tule auttaman?
Samassa Eetu virkosi hetkeksi.
Sitten se oli pian jälleen muissa maailmoissa, Ja Esther ja Emil ihmettelivät sen tajuttomuuskohtauksia.
Eetu kysyi sitten minulta, että enkö huomannut näiden koirien olevan suuria julkkiksia. Ne olivat Eetun mielestä niitä hienoja, historiallisia Raahekoiria, joita istuskelee vieläkin jossain Wanhan Raahen asuntojen ikkunoilla, ja joita emäntä ja isäntä kertoivat nähneensä museossakin. Tällaisten tapaaminen vie kuulemma jalat alta.
Heilläpä olikin mukanaan sellaiset posliinikoirat, joiden historiallisesta merkityksestä he kertoivat, että ne toimivat ennen myös tiedon välittäjinä. Kun ikkunalaudalle sijoitetut koirat katselivat sisälle taloon, oli isäntä kotosalla. Jos ne taas tuijottivat ikkunasta ulos, oli perheenpää seilaamassa.
Saimme oppia samalla myös tällaisen runoleikin: "Katson ulos maailmaan, isäntääni oottaa saan."
"Sitten vasta käännän pään, kotona kun hänet nään"
Kommentit