Aamulehteä hakiessamme kauriit tulivat jo meitä vastaan postilaatikolla. Ensin säikähdin, että ne veisivät lehteni, mutta onneksi marssivat vain perässämme ruokintapaikalle. Kävimme vaihtamassa lehden ruokasankoon, ja veimme niille aamupalaa, sekä siirryimme kiireesti tarkkailemaan niiden syöntiä hieman kauempaa.
Tuskin olin ehtinyt jaloista pois, kun ne olivat jo uteliaina tutkimassa tuomisiamme.
Hyvin näyttivät kaalit, porkkanat, leivät ja kaurat kelpaavan.
Välillä ne katselivat meitä kuin kiittääkseen ateriasta,
vai kuvittelinkohan minä vain, kun itse annan aina ennen aterioitani tassua kiitokseksi.
Onneksi nuo eivät tule kuitenkaan tänne meille koipiansa ojentelemaan missään merkeissä.
Tuo pukki kyllä katselee minua arveluttavan tarkkaan. Se on ehkä saanut jo vatsansa täyteen, ja suunnittelee selvästi jotain.
Parempi poistua paikalta ajoissa, kun sillä on nuo isot sarvetkin. Väkistenkin palaa mieleen se hetki aikaisemmasta talvesta, kun juostiin peräkanaa pihaa kohti. Ehkä se oli silloinkin vain leikkiä, mutta en jäänyt odottamaan.
Kommentit