Kun olimme kerta näin lähellä merta, niin tietysti piti päästä katselemaan ja haistelemaan sitä, ja siellä liikkuvia lintuja.
Merimetsokin kuivatteli eräällä kivellä siipiään.
Löysimme myös aivan oikean koirien uimarannan, joka oli täynnä mielenkiintoisia tassunjälkiä. Vesi oli kuitenkin valitettavasti niin kylmää, etten viitsinyt uida.
Erästä ihmettä piti taas myöskin käydä kurkistamassa.
Se oli tuo valtava savuava laitos tuolla kauempana rannalla. Emäntä kertoi, että hänen lapsuudessaan siellä olivat seudun parhaat marjastusmaat, jonne he menivät aina veneellä marjaretkelle.
Käväisimme eräässä kyläpaikassa, jossa meidät kiinnitettiin tällaiseen kauniiseen vempeleeseen. Likka-äiskä naureskeli, että mitähän tuumaisivat, jos käytäis pienellä lenkillä tuon Zetorin kanssa.
Ei me kuitenkaan uskallettu tehdä sellaista, kun Miika kiipesi ohjaimiin. Eihän sitä tiedä, mistä olisimme lopulta itsemmä löytäneet.
Pian oli edessä kotimatka ja noin puolessa välissä kiipesimme taas ne lukemattomat portaat ylös Uljuan altaalle kuikkia kiikaroimaan.
Sitten alas ja kohti kotia. Hei Eetu ja Minna, ei me kyllä valitettavasti huomattu teitä eikä muitakaan corgeja siellä Raahessa. Varmasti oltais vilkutettu ja huudeltukki.
Kommentit