Koska pihaprojektimme ei ole taaskaan edistynyt, ja ulkona on myrsky sekä isäntäkin töissä, niin voimme varmaan käväistä siellä tunturimuisteloissa.
Ensin noustiin autolla aika korkealle, ja tunturikierrokselle lähdettiin tällaisesta hienosta portista.
Tässä kohden olikin hieman miettimistä, kun piti valita reitti. Me valitsimme tuon Riisin rääpäsyn, kun emme olleet varmoja, jaksaako Likka-äiskä tehdä kovin pitkää vaellusta.
Täällä oli huomattavasti helpompi liikkua kuin aikaisemmalla Joenkielisen vaelluksellamme, koska oli oikein hienot tiet valmiina.
Käväisimme myös Tapion pöydän alla. Tiedättekö mikä sellainen on?
Ei mekään kyllä tiedetty ennemmin, vaan tästä luettiin.
Kyllä siellä oli hienot ja värikkäät maastot, ja kauniita harmaita kelottuneita puita tuhkatiheässä täydentämässä näkymiä.
Tunturinlaella hengähdimme hetken ihaillen ympärille aukeavaa maisemaa,
Sitten alkoi alamäki, jota oli huomattavasti helpompi mennä.
Loppumatkasta käveltiin pitkospuilla.
Ne olivat pisimmät pitkospuut, mitä tähän asti olen kulkenut, ja niistä oli tehty jopa portaita.
Aivan liian pian olimme takaisin autolla ja laskettelimme jyrkkää tietä alaspäin. Turhaan olimme epäilleet Likka-äiskän jaksamista, sillä hänhän olis varmaan kävellyt vaikka sen pisimmän lenkin, kun tuntui olevan niin kovassa kunnosaa 10 ikävuodesta huolimatta.
Laitan vielä tuonne fb-sivustollenikin tuolta Riisitunturilta muutaman kuva. Käykääpä vilkaisemassa! https://www.facebook.com/pages/Pietu-corgi/
Kommentit