Eilen isäntä ja emäntä päättivät pitää vapaapäivän, ja lähteä etsimään jotain kunnon makkaranpaistopaikkaa, kun ne viimmereissulta unohtuneet paistettavat olivat vielä jääkaapissa.

Reilun 50 km:n ajomatkan jälkeen saavuimme Korkeakoskelle, jossa olemme retkeilleet joskus aikoinaan kesäisempään aikaan.

Hui, kun me oltiin korkealla, mutta alaspäin teki kovasti mieli.

Niin sitä mentiin lumisia portaita askel askelmalta...ja niitä oli kyllä satoja.

Rotkon pohjalla löysimme suojaisen paikan puiden katveesta, jossa oli hyvä hieman levätä. Isäntä ja emäntä kahlasivat syvässä hangessa innoissaan kuvaamassa.

Sitten mekin pääsime tutkimaan paikkaa tarkemmin.

Eetulle tämä kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, että se kiipeili innoissaan, minne vain turvaköydeltään ylettyi.

Onneksi se oli kuitenkin tuo remmi sen kulkua rajoittamassa, sillä tässäkin olis varmaan tullut kylmä kylpy.

Sitten oli aika nousta takaisin ylospäin.

Nyt oli minulle paljon hyötyä tuosta Eetun ketteryydestä ja menoinnosta, kun se veti samalla minuakin ylös hankalia portaita.

Välillä jopa saavutimme isännän, vaikka hänellä oli etunaan paljon pitemmät koivet.

Emäntää sen sijaan jouduttiin välillä hieman odottelemaan.

Vielä viimeinen etappi, jossa oli sentään tasaisempaa ja hieman alamäkeäkin.

Lopultakin takaisin lähtöpaikassa! MUTTA kaikki makkaranpaistopaikat olivat kätkössä lumen alla, joten kait meidän oli jatkettava etsintää, vaikka nälkä kurni jo hieman vatsassa.