Kävimme viikonloppuvierailulla Pinja-systerin lauman luona. Kiva oli tavata taas nuo kaikki hyvät ystävät. Riina-irliskin tuntui jotenkin aikuistuneen, ja vaikutti entistäkin turvallisemmalta.
Yksi omituinen otus sinne oli kyllä sitten viime käynnin ilmaantunut. Se oli itsekseen liikkuva ja ääntelevä haalari ilman päätä ja häntää.
Onneksi tunnistin pian haalarin sisään kätkeytyneen pienen vintiön hyväksi kaverikseni Miikaksi. Aina hän on keksimässä jotain jekkuja.
Ulos mennessäni huomasin korkeuksissa tutun "leijonaparin" Petterin ja Leevin. Niistä pysyn varmuuden vuoksi turvaetäisyydellä, kun en aina erota, kumpi on kiltti ja lempeä Leevi ja kumpi tulisielu Petteri.
Yksittäinen Mörri-kissa porukassa sen sijaan ei paljon haitannut, silloin kun meitä oli koiraenemmistö.
Porukalla lähdimme tutustumaan paikalliseen lumitilanteeseen.
Siellä oli todellakin lunta paljon enemmän vielä kuin meillä. Miikankin kanssa onnistuimme kipuamaan miltei katon korkeudelle, vaikkeivät meidän kummankaan jalat ole pisimmästä päästä.
Joku muu oli ehtinyt kuitenkin meitäkin korkeammalle. Huomasin vain mustan hahmon hyökkäävän minua kohti ylhäältä päin.
HUI!!! Nyt tuli kiire alas!
Vilkaistessani maanrajasta ylöspäin näin Mörrin virnuilevan ilmeen, kun hän puski Miikaa, ja näytti hyvin itseriittoiselta. Mokomakin säikyttelijä! En varmaan koskaan opi oikein ymmärtämään noita kissoja.
Kommentit