Mörri-kissakin halusi liittyä porukkaamme, ja minä pääsin jopa haistelemaan sitä takaa päin Likka-äiskän varjossa.
Pääpuolen jätän kyllä sovinnolla rauhaan, vaikka se yrittäisi kuinka kelliä ja houkutella minua ansaan. Olen jo niin monta kertaa aijemmin saanut siltä yllättäen nenilleni.
Likka-äiskä sen sijaan kävi tekemässä lähempää tuttavuutta vaaralliseltakin puolelta, eikä mörri ihmeekseni ollut moksiskaan.
Onneksi Miika tuli väliin, jolloin minäkin uskaltauduin miltei kosketusetäisyydelle.
Toki me oltiin sitten Mörrin kanssa aivan kahdestaanki, mutta varmuuden vuoksi pidin kuononi kaukana sen tassujen ulottuvilta.
Sekä noihin kissoihin että kanoihin olen oppinut suhtautumaan pienellä varauksella, mutta toki siellä oli sellaisiakin eläimiä, joilta ei tarvinnut pelätä piikitystä. Arvatkaapa, mitä luontaista ominaisuuttan pääsin niiden kanssa taas käyttämään?
Kommentit