Nyt kun pakkanen paukkuu meillä yli -30:n asteen lukemissa, ja ulkonakäynnit jäävät minimiin, niin ehdottelimme isännälle frispiin heittämistä sisätiloissa.

Onhan se tuo isäntämme sen verran yllytyshullu, että otti haasteemme vastaan.

Päästiimpähän juoksemaan!

Heitä vielä!

Ihanaa!

Kumpi ehtii ensin?

Hei, joko se taas lensi?

Anna, minä vien sen välillä!

Pian oli koko huusholli sekaisin ja ylösalaisin kuten mekin, mutta saatiinhan me sitä kaivattua liikuntaa pakkasesta huolimatta.

Arvatkaapas, miksi askartelimme tortuista myös tällaisia koristuksia?

Veimme ne tietysti tuonne lintujen ruokintapaikalle, jotta nekin saavat tortuista osansa.

Jopa oli yksi talitiainen uteliaana kurkkimassa uutuuksia.

Sitten olivat sinitiaiset vuorossa.

Ne taitavatkin olla kaikkein rohkeimpia, kun kohta oli ainakin yhdestä tortusta jo kilpailuakin.

Taitaa siinä riittää vähäksi aikaa syömistä noin pienille eläjille.

Keltasirkut näyttivät odottelevan kaikesa rauhassa alemmas tippuvia murusia.

Mitä kummaa se isäntä nyt meille toi?

Eivät nuo taida sittenkään meille olla, vaikka lattialle laitettiinki. Tuollaisiilla eväillä taitaisi tulla vain turhan turvonneita corgeja.

Melkeimpä arvasinkin, että ne laitetaan kauriiden sankoon.

Saapa nähdä, mitä kauriit tuollaisesta torttusatsista tuumaavat.

Sielähän ne uteliaina jo kurkkivat, mitä olemme emännän kanssa tämä aamuna tuomassa.

Nyt on sekä ala- että yläkaukalo täynnä mursketta, ja muutama kokonainenkin torttu päällimmäisenä vielä näön vuoksi.

"Tulkaapa maistamaan! Nyt on torttua tarjolla!" Huutelin niille ja tunsin itseni aivan Marja Tyrniksi.

Juoksin joutuin pois jaloista, sillä sieltä olivat jo ensimmäiset tulossa.

Näytti torttu maistuvan.

Vihdoinkin aurinko taas näyttäytyi, mutta toi kirpeän pakkasen mukanaan.

Onneksi isännän lomaa on vielä jäljellä, joten hän ehtii pitää meitä lämpiminä frispiin avulla.

Likka-äiskäkin on taas  aina aluksi vauhdissa mukana, ja yrittää jopa tavoitella saalistani.

Kyllä minä kuitenki olen päättänyt pitää huolen näistä kantohommista. Juoskoot vain äiskä perässä.

Alkaapahan äiskän vauhti taas hieman hiipumaan.

Minulla vain vauhti kasvaa.

Saimpas sinut taas!

Taitaa tuo isäntäkin väsyä ennen minua.

Voinhan tietysti juoksennella ja nauttia ilman frispiitäkin lämpimänä pysyäkseni.

Lopulta piti vieraidemme lähteä kotiin, mutta onneksi me pääsimme saattamaan.

Parin tunnin ajomatkan päästä olimme meille täysin uudessa paikassa, ja ihmeteltävää riitti tällaisessa rakennuksessa.

Kuljimme sitten pitkin kaikuvia tunneleita ja melkoisen määrän portaita, kunnes olimme vihdoin taas ulkona.

Siellä näkyi ihmisvilinän seassa muutama kiinnostava koirakaverikin, joita olisimme mielellämme jututtaneet, mutta kaikilla näytti olevan kiire.

Toki piti vieraille vielä hyvästit heittää,...

...vaikka mielenkiinto meinasikin karata aivan muualle.

Aisku meni äitinsä kanssa junaan, ja me palasimme takasin autolle.

Tulomatka meni melkoisessa pyräkässä jälleen yhtä kokemusta rikkaampana ja hieman haikein mielin.