Eilen Likka-äiskä muuttui aivan oudon näköiseksi. Luulimme äiskänkin saaneen ampparin piston kuten minä jokin aika sitten.

Minullahan se parani yhdessä yössä, mutta äiskä oli aamulla vielä kipeä, joten emäntä tilasi sille ajan lääkärille. Minä pääsin mukaan tuonne tutun koirasairaalan parkkipaikalle asti, mutta järkytys oli melkoinen, kun äiskä kannettiin sieltä runsaan tunnin jälkeen tajuttomana selällään autoon.

Eikä äiskä herännyt vielä kotonakaan, ja haisi tosi omituiselle.

Toivoin, että äiskä heräis ja olisi taas niinkö ennenkin. Tunsin itseni niin orvoksi ja yksinäiseksi.

Kylläpä äiskä heräsi, kun keittiöstä kuului astioiden kilinää,

vaan ei se kovin pitkälle jaksanut kävellä, kun lyyhistyi taas lattialle.

Voi ei, ehdin jo ilostua, mutta kait liian aikaisin.

Sitte äiskä lähti taas liikkeelle ja hyppäsi tuonne sohvalle, joten kyllä kait se ainakin hengissä on, mutta aivan pöppyräinen ja omituinen.

Ei kait tässä nyt auta muuta kuin odotella ja toivoa parasta. Sanoivat, että äiskällä on nyt hammas mennyt rikki ja pahasti tulehtunut. Voi äiskä parkaa!