Lopulta nousu kävi niin jyrkäksi, että oli pakko tihentää lepotaukoja...tai äiskä kait ne ainakin otti levon kannalta. Minä maltoin vain istahtaa hetkeksi ihmettelemään.
En varmaan ole ollut ikinä ennemmin näin korkealla.
Lopulta oli minunkin pakko antaa periksi, ja ottaa pikku torkut ennen huipun saavuttamista.
Lopultakin sinnikkyytemme palkittiin ja Joenkielisen huippu oli valloitettu.
Tunsin itseni tosi SUUREKSI SAEIKKAILIJAKSI istuessani siellä 536 metrin korkeudessa. Tämä oli kyllä yksi elämäni suurimmista ja merkittävimmistä tapahtumista.
Oispa ollut hienoa jäädä sinne pitemmäksikin aikaa, mutta siellä alhaalla näkyi Lemmenjoki kutsuvana.
Enkä silloin vielä arvannutkaan, mitä kaikkea hienoa näkisimme ja kokisimme paluumatkalla, mutta siitä kerron sitten ensi kerralla.
Kommentit