Eilen kun kävimme ajelemassa metsäteitä ja keräämässä uusia lintuhavaintoja, sattui jotain tosi jännää. Kapealla tiellä tuli husky-auto meitä vastaan ja suisti meidät ojaan.

Sitten se yritti vetää meitä sieltä ylös aika kehnoin seurauksian. Vaikka se oli niin iso auto ja takakontissa kaksi valtavaa vetohuskyä, niin ei se saanut ojasta farkkua ja kahta pientä corgia. Lumi vaan pöllysi ja auto tärisi ja painui syvemmälle. Nolona se häipyi sitten vain paikalta, ja jätti meidät sinne odottelemaan parempaa apua.

Päätimme kokeilla Likka-äiskän kanssa. Ensin äiskä yritti vetää minkä saksoi, mutta kuulemma panta kuristi kurkkua liiaksi.

Minä yritin äkkinykäisyä, mutta äiskä sanoi, että auto sutii vain paikallaan.

Ehkä meidän oli turha yrittää. Äiskä ainakin arveli, että tuskin me päihitettäisiin pakettiautoa ja kahta huskyä. Parempi kokeilla jotain muuta konstia.

Ryhdyimme isännän kanssa kaivamaan autoa etupäästä vapaaksi.

Samassa huomasin jonkun auton lähestyvän meitä. Ihmeen vilkasta tuntui siellä olevan. Yleensä siellä ei paljon muita näy.

Arvelimme, että tuskin noin pieni auto mitään mahtaa, kun ei ole edes takakontissa yhtään vetokoiraa,

mutta kuski vakuutti, että kyllä se sieltä aivan varmasti nousee.

Ja ihme ja kumma, sieltä se nousi aivan leikiten. Kait meillä ja niillä huskyillä oli vain uskon puutetta,.... tai sitten vedimme taas kerran väärään suuntaan.