Nyt saimme houkuteltua ystävämme Pellen ja Veera-irliksenkin tuonne Varessäikän rannalle.

Isännät jäivät tänne aallonmurtajan kärjelle ongelle. Päätimme, että uskallamme jättää heidät hetkeksi tänne, kun nuo palokunnan pintapelastajatkin pyörivät heidän turvanaan.

Rannempana oli lisääkin palokunnan yksiköitä, kun heillä oli jonkinlaiset harjoitukset täällä.

Tarkkailimme vielä ilmatilaakin, jottei siellä lähialueella lentele merikotkia.

Olihan meillä tietenkin myös tuo Veera henkivartijanamme.

Sitten lähdimme uimaan...tai ainakin kahlailemaan.

Veera vakuutteli minulle, ettei tuollakaan syvemmällä ole vettä edes vatsaan saakka. Taisi tyttö unohtaa meidän kokoeromme.

Eetu ja Pelle eivät paljon vatsan kastumista pelänneet.

Veerakaan ei viitsinyt mennä yksin kovin syvälle.

Sitten olikin jo kiire palata niitä kalastajia katsomaan.