Pääsimme eilen eli isännän vapaapäivänä jo loppukesäiseltä marjamatkaltamme tuttuun maastoon retkeilemään.

Eetulle ei tarvinnut kahta kertaa ehdottaa kalliokiipeilyä, kun se oli jo menossa.

Kyllä minäkin olin aivan innoissani ja menin perässä.

Tulikohan kiivettyä liian vaaralliselle paikalle?

Ei hätää, kyllähän täältä alas pääsee.

Edessäpäin näkyi vieläkin mielenkiintoisempia jyrkanteitä.

Siis sinne mentiin vauhdilla.

Eetu pomppi jo toisesta paikasta alaspäin.

Pakko oli välillä pysähtyä Eetua valvomaan ja varoittelemaan.

Se kun on sellainen hurjapää,...

...eikä muista aina katsoa mihin loikkaa,

Sitten tunsimme ylhäältä erään niin tutun tuoksun, että oli pakko juosta katsomaan, mitä isäntä oli oikein tuolla puuhaamassa.