Illalla lähdimme pienelle maisema-ajelulle, ja pysähdyimme sitten erään metsätien reunaan. Isäntä paineli marjasankoineen metsään, mutta emäntä jäi silmätoipilaana odottelemaan kameroineen auton luo.

Me päätimme jäädä emännään turvaksi, ja pitää täältäkäsin isäntääkin hieman silmällä.

Aika synkältä ja pelottavalta näytti tuo marjametsä tähän aikaan.

Ties vaikka siellä liikkuisi karhuja.

Tulisi jo se isäntä, kun alkaa jo väsyttämään.

Toisaalta...kyllä minullekki maistuvat marjat iltaviilin kanssa.

No nyt kuuluu rapinaa ja risujen raksetta. Toivottavasti se on isäntä.

Sieltähän marjastaja tuleekin, ja sankokin näyttää painosta päätellen täydeltä, joten kotona saadaan sitten herkutella.