En millään meinannut malttaa odotella vieraittemme heräämistä sunnuntaiaamuna, vaan yritin huomautella, että on jo ylösnousemisen aika.

Riina hieman ihmetteli, että mihinkä nyt lomalla on näin aikaisin mitään hoppua.

Lopulta sain kuitenki houkuteltua koko porukan mäkeen.

Pinja-systeri pääsi kokeilemaan emäntänsä kanssa mäenlaskuakin.

Minä tyydyin enimmäkseen perässäjuoksuun.

Ja äiskä ja systeri seurasivat tietysti minua.

Sitten isot tytöt, Riina ja Veerakin innostuivat tähän juoksuleikkiin.

Pojat keksivät lisää mäkejä tuonne hangen puolelle rinteeseen, joten pian oli liikennettä molempiin suuntiin.

Eipä mekään oltu sitten aina varmoja, mihin suuntaan kannatti mennä.

Ihmisten käydessä kahvitauolla vahdimme sitten porukalla ympäristöä. Ei siinä silloin paljo kaukoputkea tai muuta apuvempelettä tarvittu, kun silmiä riitti joka suuntaan.
Tehtiin me paljon muutakin hauskaa. Tahdotteko kuulla ja nähdä lisää?