Voihan sentään, nyt se kanala-sana lipsahti minulta, kun en muistanu, että se on salaisuus, mutta sanottu mikä sanottu. Ovatkohan ne kanatkin muuten muuttolintuja, kun niiden tuloa odotellaan ilmojen lämmettyä.

Muitakin muuttolintuja täällä kovin odotellaan, ja linturetket on aloitettu. Perjantaita vasten yöllä kävimme pöllöretkellä, mutta oli valitettavan hiljaista ja aika pelottavan pimeääkin kuutamosta huolimatta.

Perjantaina kävimme sitten Kihlovirralla pitkästä aikaa.

Minä päätin varmuuden vuoksi jäädä alas odottelemaan, kun muut kiipesivät tuonne havaintolavalle.

Onneksi siellä ei vielä näkynyt eikä kuulunut niitä peloittavia metelöiviä joutsenia.

Niimpä laskeutuivat muutkin sieltä pian maan tasalle.

Saatiimpa tehdä kuitenki kunnon kävelyretki, kun auto jätettiin kauemmas tien reunaan.

Perjantaina illalla näytti sitten tällaiselta, joten pöllö- tai muista yöretkistä oli turha haaveilla, mutta eilen meillä oli sitten tosi antoisa retki. Tahdotteko kuulla ja nähdä, mitä me päästiin katselemaan?