Arvatkaapas, miksi askartelimme tortuista myös tällaisia koristuksia?

Veimme ne tietysti tuonne lintujen ruokintapaikalle, jotta nekin saavat tortuista osansa.

Jopa oli yksi talitiainen uteliaana kurkkimassa uutuuksia.

Sitten olivat sinitiaiset vuorossa.

Ne taitavatkin olla kaikkein rohkeimpia, kun kohta oli ainakin yhdestä tortusta jo kilpailuakin.

Taitaa siinä riittää vähäksi aikaa syömistä noin pienille eläjille.

Keltasirkut näyttivät odottelevan kaikesa rauhassa alemmas tippuvia murusia.