Kyllä minä innolla odotan, että ne jättimäiset mariannakarkit avataan, mutta se menee kait ainakin viikonloppuun. Koska ulkona näyttää nyt satavan, niin voimme varmaan taas muistella sitä lomamatkaa ja niitä poroja.
Heti Rukan jälkeen näimme ensimmäiset porot, mutta ne olivat kaukana laitumella, ja luulinki niitä ensin lehmiksi.
Lähempänä majapaikkaa niitä näkyi jo siellä täällä tienreunan metsissäkin.
Välillä jouduimme jopa pysähtymään ja odottelemaan, kun joku sarvipää asteli arvokkaasti tien yli aivan auton edestä.
Välillä emäntä hyppäsi autosta niitä kuvaamaan, eivätkä ne paljon hänestä välittäneet. Silloin odottelin tilaisuutta, että pääsisin niiden kanssa poseeraamaan samaan kuvaan.
Kun pysähdyimme taas tutkimaan erästä infotaulua, huomasin ilokseni lähettyvillä porolauman. Ajattelin vihdoinkin tilaisuuteni tulleen.
Jippii...nyt vain kiireesti lähemmäksi! Aivan sydän pompotti jännityksesstä, ja suusta pääsi tahattomia riemunkiljahduksia.
Pettymyksekseni ne pakenivat metsään, eivätkä odotelleet minua. Jää kait se "Pietu-poro-kuva" seuraavaan pohjoisen matkaan, tai sitte täytyy tyytyä poseeraamaan tässä talven tullen vain noiden pihakauriiden kanssa.
Ensimmäiset ovat muuten jo käyneet kurkkimassa tuolla läheisellä pellolla, kun käyn hakemassa postia.
Kommentit