Eilen illalla koimme jotain ennennäkemätöntä. "Mitä ihmettä tuo isäntä nyt oikein aikoo tehdä?"
Isäntä kertoi lippoavansa tuolla haavilla kuoreita. Hän oli kuulemma tehnyt tätä homma viimeksi n. 50 vuotta sitten pikkupoikana.
Totta tosiaan, siellä näkyi vilistävän jotain pieniä kaloja vaikka millä mitalla.
Joen päällä päivystävät kirkuvat lokkiparvet kuulemma ilmoittivat, että nämä kuoreet olivat nousseet kutemaan.
Aika hauskan näköistä hopeakylkistä porukkaa, joka kuulemma kuuluu pienimpiin lohikaloihin.
Likka-äiskä ei paljoa aikaillut sankoon kurkistaessaan, vaan nappasi sieltä heti yhden ja söi sen elävältä. Tuohon minä en kyllä kykene.
Noiden perkaamista minäkin pystyin seuraamaan ilman suurempia tunnon tuskia, vaikka haukien ja kuhien teurastus tuntuu tosi pahalta, ja välttelen sen näkemistä viimeiseen saakka.
Isäntä lähti vielä räntäsateesta huolimatta pyydystämään niitä meillekkin jatkettuaan haavin vartta. Katselimme äiskän kanssa hänen kalastustaan rantakatoksen suojasta. Kait minäkin uskallan maistaa, jos ne paistetaan hyvin voissa.
Kommentit