Olipa hyvä, etten sittenkään jäänyt sinne Revonlahdelle, sillä kuka olis sitte vahtinut emäntää ja sen marja-astioita metsässä...
...ja kuka olis kokenut isännän kanssa katiskaa?
Siellä kun on nykyään usein niin paljon kalaa, että joudutaan sitä yhdessä nostamaan.
Hieman aina jännittää, että millaista saalista sieltä tulee.
Onneksi ne ovat yleensä noita lahnaystäviäni ja alamittaisia haukia, jotka käväisevät vain minua tervehtimässä.
Paras hetki onkin se, kun ne lasketaan takaisin veteen.
Sitten juon aina kulauksen jokivettä niille hyvästiksi.
Mutta yhtenä iltanapa sieltä nousikin tällainen hieman pelottavan näköinen kala.
Tuli kovin sääli sitä poloista, kun huomasin, ettei sitä päästetäkkään takaisin vapauteen,...mutta tällaista tämä elämä on..huokaus...
Kommentit