Isäntä lupasi näyttää meille, millaisia jättikaloja täältä oikealta mereltä ongitaan. Jäimme seuraamaan hänen puuhiaan turvaetäisyydeltä, jottemme joutuisi kalojen ruoaksi.
Kun aika kului eikä mitään kuulunut, niin rohkenin siirtyä hieman lähemmäksi.
Löytyi sitten vieläkin parempi tähystyspaikka. Tuskin ne jättivonkaleet meitä täältä nappaisivat.
Kun tunnit kuluivat, ja vieläkään ei mitään kuulunut, päätimme sittenkin lähteä isännän turvaksi tänne samalle kalliolle. Onneksi tänne oli laitettu tällaisia kiinnityskoukkuja varmaan turvallisuus syistä. Harmi kun ei sattunut isännällekin mukaan tällaista turvanarua.
Meinasi jo aika käydä pitkäksi. Missähän oikein oli vika. Ehkä ne merivonkaleet eivät pidä savulampaannahasta, jota isännällä oli syöttinä matojen puutteessa.
Vihdoinkin näkyi ongenkoho hieman pompahtelevan.
Siinä se nyt sitten oli tuo meidän pelkäämämme "merihirmu"!
Kommentit